9/13/2016

Kirjoitan pian tähtiin!


Koska kirjoitusgeneraattorini toimii, kuten eräs ystäväni asian kauniisti ilmaisi, kirjoitin eräänä kesäisenä yönä hakemuksen Starbox-blogiportaaliin. Starbox on Kaakois- Suomen oma lifestyle- blogiportaali, jonka julkaisija on Kaakon viestintä. Hetki sitten sain sähköpostin, että he haluavat, että pystytän TiiPiini sinne. Viimeiseen asti epäilin heidän huomaavan, että blogissani on joku virhe, vaikka tiedän tasantarkkaan kelpaavani tälläisenä. Totta puhuakseni en halua muunlaisena kelvata. Epäilyksen peikko vaan istuu sitkeästi olkapäälläni, enkä aio häätää sitä kokonaan tiehensä. Tiputtaa vaan välillä alas, että se oppii toimimaan matalammalla profiililla.

Jatkan kuten tähänkin asti omana itsenäni lapsen sydän rinnassa sykkien. Tämä tie vaikuttaa oikein hyvältä. Kirjoitan kuten tähänkin asti, jos tarinoita ja kuvia riittää. Jos minusta ei joskus kuulu, niin älkää huoliko silloin lepään, vietän vapaapäivää varpaat tyynyllä tai olen töissä. Niinä päivinä minut voi todennäköisesti löytää sirkuksesta, metsästä, hiekkalaatikolta tai sitten olemme Pisaran kanssa eksyneet johonkin ihanaan kahvilaan – rakastan kahviloita vähintään yhtä paljon kuin oravia – juomaan kupillisen lattea.

Mikä muuttuu?

Blogini löytyy kohta Starbox- blogiportaalista. Jos joku muukin kuin te innostuu lukemaan tarinoitani, saatan saada muutaman lantin taskunpohjalleni. Sinne on kyllä pitkän pitkä matka, ja siihen tarvittaisiin myös ripaus onnea. Jos minun pitäisi päättää metsästänkö rahaa vai lukijoita, niin lasso heiluisi lukijoiden suuntaan. Jotta saan kirjoittaa ja kuvata, on jonkun luettava postauksiani. Toivon, että hän joka eksyy tähän pieneen ja rakkaaseen saa täältä inspiraatiota ajatteluun, muutaman tarinan taskuunsa ja hyvän mielen hienoista sisustus- ja luontokuvista. Ei sillä en minä mikään Roope Ankka ole ja kylve rahassa, joten jokainen lantti jonka tienaan on minulle arvokas. Tienaus ei kuitenkaan ole tämän blogin pääasiallinen tarkoitus. Tämä on harrastukseni, joten se valtava rahavirta, jonka tässä hyvinvointivaltiossa lapsen hoitamisesta – olen niin valtavan kiitollinen siitä – rakkaiden sirkustuntien pitämisestä ja tuote-esittely/ promootiohommista saan riittääköön minulle tässä hetkessä siihen, että saan vielä kaapata rakkaan pienen Pisarani syliin koska tahansa.

Valehtelisin jos väittäisin, etten toivo tästä blogista olevani itselleni mitään hyötyä. Toivon, että tämä tuo esiin kirjoitustaitojani ja visuaalista osaamistani, ja että joskus jotain työpaikkaa hakiessani, voin ylpeydellä liittää tämän blogin osoitteen työhakemuksen kylkeen. Niin, ja jos tämä tähtiin kirjoittaminen tuo mahdollisuuksia kokea jotain jännittävää niin olen täysillä mukana. Tietäkää kuitenkin se, että seison sanojeni takana kuin kallio. En siis rupea kirjoittamaan mistään minkä koen turhaksi, mutta jos joku yhtä tärkeä asia kuin havunneulanen vaatii mielestäni huomiota, niin kirjoitan siitä sitten romaanin. Koska blogi on vasta tuore, en halua jättää yhtään postausta jälkeeni, joten päätin paketoida koko blogin mukaani, ja jatkossa kaikki postaukset löytyvät Starboxista.

Perustin blogini alunperin alla olevan lauseen inspiroimana ja jos tulee päivä, jolloin tämä laiva vajoaa merenpohjaan, lähtee se sinne aatteineen päivineen.

"I was a rich if not in money, in sunny hours and summer days." – Henry David Thoreau –

Kiitos, kun jaksat lukea! Kiitos, kun jaksat kommentoida! Lennäthän pian kanssani tähtiin?

---> starbox.fi/tiipii

P.S. En ole vielä julkaissut Starboxissa yhtään postausta. Teen sen pian ja linkitän kirjoituksen blogin Facebook- sivuille, jota seuraamalla pysyt parhaiten kärryillä TiiPiin tapahtumista.

9/12/2016

Neitoperhonen ja jäähyväiset kesälle!


Syksyn tulon tietää siitä, että on avattava kalenteri. Kesä on ohi! Vaikka arki on jo alkanut, lasken tämän ensimmäiseksi syysmaanantaiksi. Miksi? En tiedä, on sellainen olo, haikea. Yksi kesä on taas ohi. Ehkä pimeät illat tekevät sen ja tuuli.

Syksy on parasta retkeilyaikaa. Pitää keksiä joku uusi kohde. Sellainen, josta on iloa meille kaikille, myös jugurttitukalle. Mini on harjoitellut lusikan käyttöä ja näyttänyt jokaisen jugurttiaamiaisen jälkeen haamulta.

Neitoperhonen moikkasi meitä kesän ensimmäisellä metsäretkellä, joten sen kanssa heitämme nyt hyvästit kesälle. Kohta näissä nurkissa puhaltavat syystuulet.

Niistä lisää pian!

9/10/2016

Repovesi – iso ja lämminturkkinen kettu

Eräs epävakaa alkusyksyn päivä näytti ennakkoluuloista huolimatta parhaat puolensa, kun ajoimme 50 kilometrin matkan Repovedelle hengittämään raikasta ilmaa ja hakemaan maksutonta mielenrauhaa. Ajaessamme Kouvolasta Lapinsalmen pysäköintialueelle suri sääherra kanssani täpärästi ohimennyttä Erik Bruunin, Ferdinant von Wrightin ja Matti Karppasen lintunäyttelyä heittämällä tihkusateen taivaalta alas. 100- lintua näyttely esitteli Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalolla suomalaisen lintumaalauksen uranuurtajien teoksia ja me pöllöt menimme myöhästymään siitä viikolla. Erik Bruun on suosikkigraafikkoni ja olisin todellakin halunnut käydä rakastumassa Bruunin lintuteoksiin. Ryhdistäydyimme kuitenkin sääherran kanssa samoihin aikoihin ja haettuamme Vuohijärven Siwasta eväät retkellemme, olimme valmiit valloittamaan Ketunlenkin.

Olen käynyt useita kertoja Repovedellä, sillä ystävystyimme jylhän ja mahtavan kansallispuiston kanssa pian Kouvolaan muutettuani. Se onkin kansallispuistojen kaartissa paras ystäväni, sillä en ole juurikaan muissa puistoissa vaeltanut. <-- Asia on korjattava ensitilassa! Koko kesän puhuin Repovedestä, mutta se kuuluisa muu tekeminen – olisi pitänyt nitistää se kiusankappale – asetti kapuloita rattaisiin. Siitä että Repovedellä vierailu on yksi kesän tärkeimpiä tehtäviä ei pääse yli eikä ympäri, vaikka kuinka rimpuilisi. 



Bongasin tietenkin ensimmäisenä Lapinsalmen pysäköintialueen portilla tervehtivän informaatiotaulun komeine kettuineen. Siinä ajassa kun ihailin taulua olivat Lintubongari ja Pisara ehtineet edelleni pitämään vauhtia yllä. Vauhdin ylläpitäminen on yllättävän haastava tehtävä, kun olen matkassa mukana kamerani kanssa. Päätimme lähteä lyhennetylle Ketunlenkille nukuttamaan Pisaraa metsän siimekseen. Tiedätte jo, että mieleni lepää aina, kun mini saa raitista ilmaa ja näen hänen nukkuvan rauhaisaa unta.

Mielestäni on tärkeää luoda lapselle luontoyhteys pienestä pitäen, ja koska Mini viihtyy vielä kauan kannoillani niin teen parhaani sen syntymisen eteen. Metropoleja hän saa valloittaa myöhemmin niin paljon kuin jalat kantavat. Toivon että jos tulee päivä, jolloin hän on kykenemätön hakemaan luotani lohtua ja turvaa, hän taivaltaa metsään, puhuu tuulelle ja antaa sen viedä murheensa mukanaan.



Riippusillan ylittäminen on aina yhtä jännittävää ja olen kerran tainnut maata sen kallioilla tähtiä tuijottemassa. Ajattelin haastaa itseni tulevaisuudessa nukkumaan enemmän ulkona, sillä olen tehnyt sitä aikuiselämässäni aivan liian vähän ja taivaan alla saa takuuvarmasti parhaat unet, sanokaa mitä sanotte. Pisaran nukutusoperaatio onnistui hyvin ja noiden korkeiden puiden välissä astellessani odotin tällä kertaa Helinä- Keijua luokseni ja aivan olin varma, että kadonneet pojat ja Peter Pan sujahtavat polun poikki puiden välistä koska tahansa.

Ketunlenkin kohokohta on käsikäyttöinen vaijerilossi ja pääsinkin taas intopiukeana kiskomaan meidät toiselle puolelle Määkijänsalmea. Ketunlossia mainostetaan jännittävänä kulkuvälineenä perheen pienimmille ja sitä se takuuvarmasti onkin, sillä meikäläinenkin pomppii aina innosta sen nähdessään. Hyppäsimme samaan lossiin erään isän ja pojan kanssa ja puolimatkassa lossia kiskoessani huomasin, että seuraavat retkeilijät odottivat jo lähtörannalla kyytiään. Muutkin olivat siis huomanneet pilvisen päivän retkeilypotentiaalin.






Repoveden maasto antaa sopivaa haastetta mäkisyydellään, mutta polut ovat kuitenkin helppokulkuisia. Kallioita saa katsella ylöspäin ja jylhissä vuorissa riittää nähtävää uteliaille retkeilijöille, erityisesti Olhavan vuori on mielestäni vaikuttava näky, vaikka emme siellä asti tällä kertaa käynneetkään. Olhavalla on kaksi kalliomaalausta ja vuorenseinämä on kiipeilijöiden suosiossa.

Ihanilla Tervarummun infosivuilla /\ KLIK! /\ muuten sanotaan, että puisto on erinomainen aloittelevan retkeilijän kohde. Alueella on runsaasti erämökkejä, kämppiä ja kotia, joissa on helppo yöpyä ja hyvin varusteltuja tulipaikkoja ja laavuja löytyy lähes joka nurkalta.

Sillä retkellä, jonka aikana makasimme ystävieni kanssa kirkkaan tähtitaivaan alla, yövyimme puistossa kaksi yötä, toisen kodassa ja toisen Kuutinkämpässä. Kävin silloin välillä Kuusankoskella töissä ja rantauduin yksin Lapinsalmen parkkialueelle pilkkopimeänä pakkasiltana. Oli huikeaa kävellä vain otsalampun valo seurana oksaisia polkuja eteenpäin. Eräät ihanat ja hullut kävelivät sillä reissulla Kuutinkämpältä minua vastaan melkein pysäköintialueelle ja takaisin. Niitä kilometrejä en koskaan pysty maksamaan takaisin muuta kuin sydämillä <3 <3 <3, niin vaikuttunut siitä taivaltamisesta olen vielä parin vuodenkin jälkeen.




Me söimme vielä retken päätteeksi eväämme Lapinsalmen tulipaikalla ja lähdimme sen jälkeen kylläisenä ajelemaan kotia kohti. Peräänkuulutan aina uusien kokemusten hankkimista ja sitä miten avartavaa on nähdä uusia paikkoja. Siltikään tuskin koskaan kyllästyn Repovedellä retkeilyyn, sillä kaikessa sympaattisuudessaan sillä on vielä paljon annettavaa ystävyydellemme. On päästävä melomaan ja telttailemaan sen sydämeen. Valloitettava sen epäviralliset rengasreitit ja päästävä halailemaan sen pitkänhuiskeita puita muuten vaan.

Repovesi on iso lämminturkkinen kettu, joka suojelee vaeltajiaan vaaroilta. Ehkä juuri kalliot ja seinämät saavat aikaan turvallisuuden tunteen, joka syleilee retkeilijää vehreässä kansallispuistossa. Polkuja askeltaessa tuntuu kuin olisi jonkun ison ja lämpimän syleilyssä. En omaa vielä kovin montaa vertailukohtaa Repovedelle, mutta tiedän silti, että sen ainutlaatuiseen ja sympaattiseen syleilyyn on päästävä uudelleen ja uudelleen. Tätä se kai on kun rakastuu!

9/08/2016

Yhtä ihanat eväät

Ne päivät jolloin on aikaa pakata huolella eväät ja muut hoitotarvikkeet mukaan matkaan ovat parhaita. Sinä aurinkoisena päivänä, kun Olgan kuohkeat vadelmamustikkapullat sulivat meidän aikuisten suuhun, oli Pisaralla vähintään yhtä ihanat eväät mukana. Minua totta vie miellyttää muisto tuosta ihanasta kesäisestä päivästä, jolloin kaikki eväistä lähtien oli kuin sadusta.

Silloin kun Mini oli vielä pieni pisara vatsassani ajattelin tuttipulloja niin kuin jokainen ensimmäistä kertaa äidiksi tuleva ajattelee. Tutkin vaihtoehtoja ja tein päätöksen lasisesta Lifefactoryn pullosta. Ostin kaksi, isomman ja pienemmän. Pienempään mahtuu 120 millilitraa ja isompaan 250 millilitraa. Pulloista saa erillisten korkkien avulla muunneltua nokkamukin ja urheilupullon. Parilla pullolla voi siis pärjätä melkein vauvasta vaariin. Jos ei nyt ihan vaariin, niin ainakin lapsuuden ja nuoruuden. Aikuisena voi hankkia itselleen Lifefactoryn isomman lasipullon treenipulloksi, niin kuin minä harkitsen, sillä olen nyt pari vuotta suunnitellut päheän vesipullon ostamista, kunhan sellainen kävelee vastaan. En vaan osaa päättää kahdesta hyvästä vaihtoehdosta parasta. Kyllä herkkä sydämeni löisi astetta rauhallisemmin, kun tietäisin juovani raikasta ja puhdasta vettä ilman mitään ylimääräistä. Kannan nimittäin vesipulloa aika lailla kaikkialla mukanani.

Lifefactory, ApinaMuuti, taapero, välipala

Lifefactory, tuttipullo, taapero, juominen

Niin hykertelen tosiaan myös sille, että lasi on astetta turvallisempi ja terveellisempi materiaali. Se ei sisällä bisfenoli-A:ta, flataatteja tai PVC:tä, joita muovipulloista voi liueta, ja joista tiedetään olevan suurissa määrissä haittaa ihmiselle. Anja Nystenin Kemikaalikimara- blogista löytyy paljon hyvää asiaa kemikaaleista. Itse olen ihan tavallinen kuluttaja, joka on kiinnostunut kemikaaliasioista ja yrittää etsiä keskitietä silläkin saralla. En kuitenkaan ole kemian asiantuntija, mutta jos saan blogillani jonkun ajattelemaan edes himpun verran sitäkin aihetta ja etsimään asiasta tietoa, hypin taas keittiönpöydällä tasajalkaa, sillä mielestäni ajatteleminen ei ole mitenkään yliarvostettua. Tässä blogissa katsellaan maailmaa pääosin visuaalisten lasien läpi ja siinä sivussa yritetään löytää eettisiä, turvallisia, terveellisiä ja nerokkaita vaihtoehtoja sisustukseen ja elämään ylipäänsä. Uskon että nykymaailmassa, jossa tekniikka ja ahneus kehittyy nopeammin kuin järki ja tiede on hyvä pyrkiä tasapainottamaan kemikaalivaakaa.

Nyt joku miettii kuitenkin, että lasiset pullothan menevät rikki. Eheiii, pullo on tippunut asfaltille ja sitä on heitelty lattialle, mutta silikonihuppu suojaa sitä varsin tehokkaasti haavoittumiselta. Pullon voi myös laittaa pakastimeen, heittää sieltä kiehuvaan veteen ja pestä astianpesukoneessa. Kuusikuiselle se on aavistuksen liian painava itse juomiseen, mutta vauvan voimat kasvavat nopeasti ja silikoni pinnasta saa tukevan otteen. Nyt yksivuotiaan äitinä kiitän pullon suunnittelijaa kovamuovisesta korkista, sillä Pisara on keksinyt miten pehmeäkärkisillä nokkamukeilla saa valtameren aikaiseksi keskelle keittiönpöytää. Luulen, että kätkemme tästä lähtien muovinokkamukit kaappiin ja annamme lasipullon valloittaa pöytämme pysyvästi.

ApinaMuuti, taapero, välipala

Lifefactory, tuttipullo, taapero, välipala

Olen ollut ja olen välillä vieläkin helppo huijattava. Haluan uskoa kaikesta ja kaikista hyvää, ja sitkeästi niin teenkin. Ajattelen aina asioita monista näkökulmista ennen kuin tuomitsen ketään tai mitään. Yritän löytää kaikkialta hyviä puolia. Joskus ostin siivousaineita pelkän kauniin pakkauksen perusteella. Otin sen mikä näytti parhaalta ja luonnollisimmalta. Mutta koska vanhetessa kuuluu viisastua, edes vähän, olen nykyisin myös kiinnostunut siitä mitä pakkaukset sisältävät. Olen siinä mielessä merkkiuskollinen, että valitsen yleensä Joutsenmerkin (KLIK!), johon luotan todella paljon, tai jonkun muun ympäristösertifikaatin, jos mahdollista. Valitsen parhaimmista sisällöistä kauneimman ulkokuoren, jos valinnan varaa on, ja onhan sitä, varsinkin netissä.

Välillä iskee kuitenkin informaatio ähky, tiedättehän sen? Tuntuu, että mihin tahansa katseen kääntää niin aina verkkokalvoilla vilkkuu jotain epämääräistä tai epäilyttävää. Silloin hengitän, lasken kymmeneen, hakkaan päänsisällä päätäni seinään ja ajattelen, että teen parhaimman ratkaisun niillä tiedoilla mitä saatavilla on. Mielummin tiedostan kuin olen tiedostamatta. Harvoin tieto ahdistaa, mutta joskus muurit sortuu silläkin saralla.

Olen vain toisinaan superäiti, silloin kun syön maapähkinöitä, ja soseutan itse lapselleni supervälipalaa marjoista tai hedelmistä. Useammin minut näkee riittävän hyvän äidin roolissa ja arvostan valtavasti, että joku valmistaa lapselleni hyvää välipalaa. ApinaMuutista voi puhua hyvällä omalla tunnolla. Se sisältää 85 prosenttia luomubanaania ja 15 prosenttia luomumustikkaa. Muuteissa ei ole mitään ylimääräistä, ei lisäaineita, eikä lisättyä sokereita. Bonuksena visuaalinen ilme on veikeä ja tuotteilla on tarinansa, muutit nimittäin tulevat tulevaisuuden metsästä Muutilasta. Luomua, veikeä ilme, tarina ja herkullinen maku – Muutit läpäisevät TiiPiin seulan kirkkaasti.

ApinaMuuti, Lifefactory, tuttipullo, välipala, taapero

Tämän tarinan lopuksi ei ole vaikea arvata mitä ottaisin autiollesaarelle mukaani, jos haaksirikkoutuisimme sinne huomenna - sata ApinaMuutia ja Lifefactoryn tuttipullon!

P.S. En kestä noita maailman pisimpiä silmäripsiä ja ihania pieniä varpaita, taaskaan!

9/06/2016

Muotoilusta & sisustuksesta


Visuaalisuus on aina ollut osa persoonaani. Kerroinkin tuossa yhdessä postauksessa (KLIK!), miten rakastuin äidin pallokorvakoruihin joskus ala-asteella. Niihin aikoihin ihailin myös oransseja farkkujani ja kukallista talvitakkia, joka sopi niin suloisesti housujen väriin. Muistan miten yhdessä minulle osoitetussa kirjeessä oli neonkeltainen sydäntarra. Se teki vaikutuksen.

Olen aina ollut hyvä takertumaan yksityiskohtiin. Koko pienen ikäni olen asetellut tavaroita niin, että ne ovat mielestäni täydellisessä harmoniassa tai hallitussa kaaoksessa pikemminkin. Olen rakastanut sitä niin paljon, että vaikka koko muu huone/ asunto on ollut kuin ydinpommin jäljiltä, on siellä aina ollut vähintään yksi pieni kohta ojennuksessa. Siksi kotini ei koskaan ole tiptop, koska unohdun aina vahingossa tunniksi tai pariksi siirtelemään magneettejaa tai kehittelemään värikoodeja vaatekaappiin.

Sain lukiossa kuulla, että muotoilu on olemassa alana ja aloin tutkia sen suuntautumismahdollisuuksia. Kun tieni veikin sitten sirkuskouluun, jäi ajatus muotoilusta hetkeksi taka-alalle, vaikka tiesin kyllä aina, että tulen vielä etsimään tietäni siitä maailmasta. Hain muutamana vuonna eri ammattikorkeakouluihin muotoilun pääsykokeissa, mutten päässyt sisään. Päätin sitten alkaa treenaamaan pääsykokeisiin, ja puolivahingossa päädyin tänne Kouvolaan opiskelemaan muotoilua. Se tie on ollut jo hetken päätöksessä ja tulevaisuus taas auki. Järjestimme opinnäytetyönä pop-up sisutustapahtuman täällä Kouvolassa ja suuntauduin eniten sisustusstailaukseen monipuolisessa koulutusohjelmassamme.

Opiskelujeni jälkeen ennen Pisaran syntymään, olen toiminut visualistina sekä kenkä- että vaateliikkeessä. Ne olivat mielenkiintoisia ja hyviä vuosia. Kaikki varmaan tiedätte, että muodin parissa meno on ripeää. En ole itsekään ollut sen jälkeen enää niin etana. Pidin siitä, että sain järjestellä vaatteita ja kenkiä harmonisesti väreittäin. Olen myös kiinnostunut siitä mikä saa ihmiset ostamaan jonkun tuotteen. Esillelaitolla on valtava merkitys. Visuaalisesti asetellut tuotteet ovat siis musiikkia silmilleni, ja kehityin kyllä valtavasti visualistin työssä niiden vuosien aikana.

Omassa tyylissäni kohtaavat kaksi erilaista maailmaa ja toivon, että juuri se tekee tyylistäni uniikin. Tyylini on luonnonläheinen, boheemi, leikkisä ja aavistuksen skandinaavinen niin pukeutumisessa kuin sisustuksessakin. Voisin kuvailla niin koko elämäntyyliäni. Sisustuksessa suosin luonnollisia materiaaleja, rakastan valoa ja raikkautta, etsin seesteisyyttä ja yksinkertaisuutta, mutta samalla haluan kylpeä väreissä, kieriä kimalluksessa, asua huvikummussa ja leikkiä metallilinnuillani. Tavarat ja asetelmat saavat kertoa tarinoita ja laittaa mielikuvituksen liikkeelle. Unelma asunnossani on isot ikkunat ja avara pohjaratkaisu. Se sijaitsee kalliolla veden äärellä ja siinä on suojattu terassi. Pitääkin laittaa taas lotto vetämään. Tarvitsen vain sen verran tilaa, että kissat ja me mahdumme elämään sulassa sovussa ja on yksi huone, jonka oven voi vetää kiinni, jos mieli alkaa myrskyämään.

Arvostan erityisesti suomalaista ja pohjoismaalaista muotoilua sekä kestävää kehitystä, siksi suosin myös second hand shoppailua. Tykkään monipuolisista ratkaisuista sisustuksessa, innostun nerokkaista keksinnöistä ja kehittelen myös itse esineille erilaisia käyttötarkoituksia.

Viime aikoina olen ahkerasti tyhjennellyt kaappeja, sillä mittani on täyttynyt ylimääräisistä tavaroista, enkä tällä hetkellä ymmärrä mitä järkeä on säilyttää valtavia määriä esineitä, joita ei ikinä käytä. Olen hävittänyt tavaraa ja laittanut osan kiertoon, siltikään en koe menettäneeni mitään, vaan lähinnä mietin, että mikä ihme minua on vaivannut, kun olen säilönyt niin paljon tavaraa kotiini. Parempi se niille esineillekin on, että ne pääsevät rakastavaan kotiin jatkamaan elämäänsä tai lepäämään hylättyjen tavaroiden hautausmaalle, eivätkä nyhjötä yksinäisenä itkemässä varaston nurkassa.

Olen kerännyt tässä matkalla muutaman allergian matkaani, joten suosin nykyisin materiaaleja, jotka keräävät vähiten pölyä itseensä. Tykkään myös tiedostaa valintojeni seurauksia niin sisustuksessa kuin elämässä ylipäänsä, joten ajattelen sisustusasioita myös terveellisyyden ja kemikaalien kannalta. Arvostan niitä periksiantamattomia ihmisiä ja ammattilaisia, jotka ottavat selvää niistä asioista ja jakavat tietonsa eteenpäin.

Seuraan trendejä minkä ehdin ja yritän pysyä muutenkin kartalla designmaailman menosta, mutta itselleni rakennan kotia, joka kertoo meidän tarinaamme. Yksinkertaiselle pohjalle on helppo räiskiä värejä, ja trendejä voi sitten tarpeen tullen käyttää mausteena kokonaisuudessa. Luojan kiitos vaikuttaa siltä, että yksilöllisyys ja persoonallisuus tekevät taas tuloaan, pysyn kerrankin aallonharjalla, vaikkei se kyllä varsinainen tavoitteeni ole ikinä ollut.

Raikkaus, leikkisyys, luonnollisuus ja riittävyys on neljä sanaa, joiden ympärille haluan kotini sisustuksen tai oikeastaan koko elämäni rakentaa.

9/05/2016

Mustikkamaalaustarina, osa 3

On vihdoin tullut aika päättää mustikkamaalaustarina. Pisarakutsukortit kakkostarinasta (KLIK!) tavoittivat vastaanottajansa ja vieraat saapuivat paikalle. Loput pisaroista pääsivät taivaalle niin kuin sadepisaroiden kuuluukin.

Otin isosilmäisen neulan käteeni, lainasin lintubongarin kalastustarvikkeista siimaa ja pujotin pisarat lankaan. Koska en halunnut, että pisarat roikkuvat siimassa miten päin tahansa, pujotin langan ensin takapuolelta eteen ja sen jälkeen taas etupuolelta taakse, ihan kuin lasten ompelukorteissa, jos joku nyt sattuu muistamaan mitä sellaiset ovat. Kun kaikki pisarat olivat ruodussa solmin siiman toisen pään verhotankoon ja toisen siivouskaapin yläpuolella säilytettävään pöydänjalkaan, kun en parempaakaan keksinyt. Pöydänjalka ja verhotanko ymmärsivät kyllä tehtävänsä, sillä viiri roikkui kauniisti keittiössä tähän päivään asti.




Tänään me taiteilijan kanssa päätimme, että viirin on aika tulla alas. Niputimme pisarat kauniisti päällekkäin ja sujautimme nipun vauvakirjan väliin odottamaan uusia syntymäpäiviä. Jatkamme varmasti viiriä ensi vuonna, ja sitten kun se on niin pitkä, että se täyttää koko asuntomme sisäkaton, keksimme jotain muuta.


Assistentin/ tarinankertojan/ äidin näkökulmasta paras pisaroista on tuo jalanjälki. Sitä katsellessani voin kymmenen vuoden päästä ihmetellä, miten tyttäreni on joskus ollut pienen pieni ja muistella miten hauskaa meillä oli maalatessamme mustikoilla. Itse taiteilija tuskin tulee tästä tarinasta muistamaan yhtään mitään kasvettuaan, mutta ehkäpä näytän hänelle jonain päivänä tämän blogin, ja opittuaan lukemaan hän voi ihmetellä mihin kaikkeen onkin joutunut äitinsä takia.

Kaikki tarinat päättyvät aikanaan, niin tämäkin. Vaikka sanomme nyt näkemiin, niin älkää kadotko minnekään. Taskuni ovat täynnä tarinoita ja kamerani valmiina kuvaamaan taas!